Vaikka kuinka haluaisinkin päästä jo lomailemaan ja pois lukiosta, niin paljon on vielä tehtävää ennen sitä. Yo-kirjotukset muun muassa...Kuitenkin mielen on pakko vähän mennä lomailun puolelle, koska reissua pitää alkaa jo suunnittelemaan. Jeps, marraskuun loppuun mennessä pitäisi olla jo varattuna lentoliput ja hotelli. Iiik. Kun itse joutuu matkan suunnittelemaan ja maksamaan niin kyllä siinä pakosti tulee sellainen tunne, että en halua olla aikuinen..Onneksi en ookkaan vielä, reilu kuukaus vielä siihen matkaa.
Oon yrittäny parhaani tässä omatoimimatkan rakentamisessa (olisin halunnut ostaa valmiiksi suunnitellun aurinkomatkan, mutta kyseiseen kohteeseen ei sellaisia tehdä). Kyseessä on kaukomatka, joten ajatus vähän hirvittää mutta on samalla tosi jännittävä. Kyseiseen paikkaan on matkaa lentäen noin yhdeksän tuntia. Liian pitkä aika, mutta eiköhän siitä selvitä. Jotenkin itseä ei ole koskaan kiehtoneet aurinkorannat pahemmin, vaan enimmäkseen kaupunkimatkat. Oon ihan totaallisesti citygirl ja sen huomaa matkakohteestakin. Ei, en halua mennä Amerikkoihin. Liian kulunut juttu. Viime vuosina matkailuinnostus Aasiaa kohtaan on kasvanut joka puolilla maailmaa. En tiedä tarkalleen mistä se johtuu, mutta ainakin Korean puolesta syynä on Hallyu wave. Siis tämä kpopin valtakausi, suomeksi sanottuna.
Ollaan siis lähdössä ihanan ystäväni Eerikan kanssa Souliin. Tittidiii. Suurin osa varmaan aattelee et miks ihmeessä sinne? No koska siksi. Haha. Koska ollaan köyhiä opiskelijoita niin halutaan kaikki mahdolliset alennukset ja jotta saatais ihan tuntuva alennus niin matka pitäis varata TÄSSÄ KUUSSA. HAHAHA. Ei onnistu. Onneks saadaan ihan kiva, tosin pienempi alennus, jos varataan matka marraskuun loppuun mennessä. Kuten jo mainitsinkin alussa.
Obviously mulla ei ole mitään kuvia Soulista, koska en siellä ikinä oo käyny, niin kopsailen vähän kuvia tuolta googlesta ettei tää näyttäis näin kuivalta. Vaikka matkan suunnittelu on vaikeempaa kun aattelin (+ pitäs hommata passi ja matkavakuutukset ja vissiin joku rokotuskin?) niin onneks oon saanu jo ihan hirmusesti apua yhdeltä huipputyypiltä joka itse on ollut Koreassa vaihdossa vuoden. En sano nimeä koska en haluu loukkaa kenekään yksityisyyttä ~ ^^ Mutta suuri kiitos ja voin luvata että tuun tarvitsemaan apua vielä paljon :D
Päätin tehdä tästä mun blogista tällasen perus lifestyle, muoti, meikkiblogin. Sitten kun oon päässy käymään siellä Koreassa vihdoin niin tää varmaan muuttuu vähän matkablogimaiseks (ellei tehdä erillistä Eerikan kanssa, ja no worries siihen annetaan sitten linkki kaikille halukkaille lukijoille). Oon ihan meikkifriikki vaikka en oikeestaan ikinä edes käytä meikkiä, lol kuinka outoa. Korealainen meikkimerkki Etude House on niin syötävän söpö etten kestä ja varmasti tuun ostamaan koko kaupan tyhjäks. Jos kenelläkään on kokemusta Soulista tai Koreasta yleensä ja jonkinmoisia suosituksia niin pliis kertokaa ihmeessä :) Kaikki apu on tervetullutta että saadaan meidän valmistujaismatkasta hyvällä tavalla ikimuistonen!
Ja tässä on tää Eerikan blogi eli menkääs lukasemaan !
http://hattarapilvi.blogspot.fi/
Parhaat bloggaajat ja youtuberit ikinä, Simon ja Martina, jotka asuu Koreas ja tekee videoit jokapäiväsestä elämästä lähtien aina julkkisten haastatteluu asti (oon nii jelly)!!
https://www.youtube.com/watch?v=NSHWnpjeSF4
Tos videos näkyy vähän nyt millast on Myeongdongissa, hihih tonne sit shoppailee. Can't wait!
Ja ainii tosissaa niitten blogi: http://www.eatyourkimchi.com/ Loveloveloveeee these people, samal tulee vähä harjoteltuu enkun taitoi ;)
Sit lopuks vähän kaupunkimaisemakuvia ja ihan loppuun lempparibändistä kuva ^^ Jos joku nauraa niille ni se on dorka, ne voitti vuoden artisti tittelin Koreas (huomatkaa et Suomes sen voitti Isaac Elliot eli ei alempaa voida mennä :P eikusiismitä? kekeke)
Oiii illal/yöl siellä on niin kaunista, kattokaa nyt noita valoja!! Huomatkaa et kuva on googlesta eli en tiiä yhtään mistä päi Soulii toi on xd
Kuolkaa pinkkiin tai söpöyteen, oma valinta. Etude House, I'm coming for you! Asiaa ei auta et Etude Housin kasvoina on uber söpö SHINee...
Heheheh SHINee...
Meidän suunnitelmana olis käyä tietenki myös Gangnamissa ja ottaa siitä todisteeks kuva. On PSY sen verran legenda et kyllä Gangnam stylen alkulähteillä pitää käydä :3
Tää postaus alkaa jo vähän venähtää mut pakko lopettaa tää vielä EXO:n kuviin :3
EXO - We are one!
Ja jottei kellekkään jäis epäselväks ketkä on miu lemppareita..EXO-M LUHAN.
Ja totaallisesti suurin bias on EXO-K BAEKHYUN. Voi baeeee :3
Noniin eiköhän tää postaus oo tässä, kunnon Korea myönteisyys huokuu läpi (miksipä ei) ja voi olla että jollekkin tää oli liian vaikeeta luettavaa/katottavaa, mutta silti suosittelen kirjottamaan youtubeen EXO Wolf tai vaihtoehtoisesti EXO Growl, tai mielellään molemmat hehe :)) No worries, seuraava postaus tulee olemaan sallittu kaikille eli postaus joka kaikkien mielestä on normaali. Kpop nimittäin jakaa vähän mielipiteitä...
Kiitos ja kuittaus.
Janina
Tästä ei puutu kun kawaii~~
VastaaPoistahaha jep :D
VastaaPoista