Viime vuonna taiteilin halloweeniä ja halloweenpippaloita varten kauniita feikkihaavoja. Ne on tosi simppeli tehdä ja ei vie paljon aikaa. Tarvikkeet joita mä käytän ovat ihan tähän hommaan tarkoitetusta setistä. Jos ette löydä kyseisiä juttuja mistään niin voin antaa pari vinkkiä kuinka voisi saada kans aika kauhistuttavan näkösiä haavoja >:3
Okei eli ostin tän setin viime vuonna ja jännitin vähän että kuinka esimerkiks tolle vahalle tai geeliverelle on käynyt. Olin ihan varma että ne on kuivuneet, mutta koin iloisen yllätyksen. Mitään ei ollut käynyt! Käyttökelpoisia varmasti vielä ensivuonnakin jos jaksaa niistä vielä silloin innostua. Viime vuonna tein aika vaikuttavia teoksia tolla vahalla mutta nyt pitkän tauon jälkeen kun kokeilin, niin ei tullut ihan niin hienoja. Otin askel askeleelta valokuvan että näette mitä oikeasti teen. Setin lisäksi olisi hyvä omistaa mustaa, punaista, vihreää, violettia ja keltaista luomiväriä. Miksi? No tietenkin realistisen mustelman tekemiseen. Jos ihoon tulee haava niin se ei ole vain viiva. Sen ympärys punottaa, se on punainen ja mustuu hieman ympäriltä. Okei yök, eli mennään asiaan.
![]() |
Tossa on se setti ja siihen kuuluu vaha, tekoveri, punanen maali, lasta vahaa varten ja tollanen sieni jolla levitetään sitä maalia. |
1. Aloita puhtaalta poskelta, silloin vaha tarttuu ihoon parhaiten. Meikkivoide ei oikeastaan haittaa työskentelyä joten mulla onkin sitä kuvassakin naamassa. Sori en haluu koko naamaa kuvaan XD
2. Ota vahaa vähän ja tee siitä sellanen mato ja paina se haluttuun kohtaan.
3. Levitä/häivytä vahan reunat ulospäin niin, että keskiosa jää koholle. Siihen tehdään lopuksi se viilto.
4. Värin aika, levitä punaista maalia haavan ympärille ja ole sen kanssa luova. Mieti miltä oikea haava näyttäisi ja olisiko verta ympäri naaman.
5. Nyt haava näyttää jo hieman realistisemmalta. Tässa vaiheessa se näyttää arpikudokselta joten lisää haavan keskustaan hieman mustaa luomiväriä.
6. Lisää punaista ja mustaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti